Team 2003-projekti

Team 2003-projekti käynnistyi muutaman aktiivisen vanhemman halusta saada hyväksi havaitulle lasten harrastukselle pitkäjänteisyyttä. Huomattiin joukkueen hyvä yhteishenki, laadukas NuoriSuomi-henkinen valmennus ja kasvatus. Ajateltiin, että tässä porukassa lasten on hyvä kehittyä. Lähtökohtana oli joukkueen pysyminen kasassa mahdollisimman pitkään. Jääkiekkoharrastuksen kustannukset ovat merkittävät ja yksinomaan vanhempien suoraan vastattavat. Tuskin missään toiminta on kunnallisesti tuettua. Taloudellisten toimintaedellytystensä parantamiseksi jokainen joukkue pyrkii saamaan tukijoita.

Team 2003-projekti sai yhteistyökumppaneita. Joukkueen kanssa pitkäaikaiseen yhteistyöhön sitoutuneita yrityksiä ja yhteisöjä tuli runsaasti mahdollistamaan edellä mainitun pitkäjänteisen toiminnan. Tukijamme edustavat varsin monpuolisesti suomalaista yrityselämää: yhden ihmisen yrityksistä kymmenien miljoonien liikevaihdolla toimiviin teollisuusyrityksiin. Vaikka tukijamme näkevät yhteistyön sijoituksena tulevaisuuteen, on yhteistyökumppanuuden välittömänä ideana myös antaa eikä vain saada . Yritysten nimikkopelaajat, tapaamiset yhteistyökumppaneiden kanssa, erilaisissa tilaisuuksissa mukana oleminen jne. ovat joitakin toimintamalleja.


HUOM! Yhteistyökumppaneiden logot vaihtuvat bannerissa jokaisen sivun alareunassa.



Muistakaa yhteistyökumppaneitamme, he muistavat meitä!

"Pelaamisen ilo ja yhdessä koetut elämykset ovat vähintään yhtä tärkeitä tavoitteita kuin menestys peleissä." - joukkueenjohtaja Veli-Matti Veikkola